Talotekniikan asiantuntijat auttavat myös etäyhteydellä

Talokummit haluavat olla taloyhtiöiden hallitusten luotettava neuvonantaja kaikkina aikoina, myös silloin kun asiat pitää hoitaa erilaisilla etäyhteyksillä.

Meillä on ollut jo pitkään käytössä etäneuvontatyökaluja, joten neuvonta ja osallistuminen kokouksiin etäyhteyksillä on meille ennestään tuttua. Nykyinen tilanne ei hidasta työskentelyämme millään tavalla, joten taloyhtiön remonttisuunnitelmia ei tarvitse siirtää ainakaan meidän takiamme.

Yleisin tapa kysyä pyytää neuvoja on puhelinsoitto. Ensimmäisen yhteyden ottaminen on helppoa, koska puhelin löytyy aina kaikilta. Kun alkuun on päästy, siitä eteenpäin yhteydenottokeinoista voidaan vapaasti sopia.

Pidemmän neuvonta-ajan tai hallituksen kokoukseen osallistumisajan voi varata meidän sivuiltamme ja jopa suoraan asiantuntijamme Jari Halosen kalenterista.

Kummeja voi lähestyä myös Talokummit -sivuston kautta lomakkeella. Emme siis jätä taloyhtiöiden hallituksia pulaan karanteeniaikanakaan. Neuvontapalvelumme on ilmaista.

Kokemus tuo varmuutta

Isoissa kunnossapito- ja saneerausprojekteissa on aina omat haasteensa, mutta niistä voi karsia epävarmuustekijöitä käyttämällä asiantuntija-apua.

Kun korjaushankkeita lähdetään työstämään osaavien ammattilaisten kanssa heti alusta alkaen ja oikeassa marssijärjestyksessä, vältytään monilta väärinkäsityksiltä, viivästyksiltä ja ylimääräisiltä kustannuksilta. Suosittelemme lähestymään meitä teknisissä suunnitelmissa projektin alkuvaiheessa.

Taloyhtiön hallituksissa saattaa olla ihmisiä, joilla ei välttämättä ole kokemusta tai tietotaitoa teknisistä asioista, mutta heitä tarvitaan taloyhtiön yhteisessä päätöksen teossa ja hankkeiden läpiviennissä.

Kun tietotaitoa ei ole, Talokummit ovat puolueettomia toimijoita, joilla on pitkä kokemus alalta. Kun suunnitelmat ovat ulkopuolisten asiantuntijoiden tekemiä ja toteutus ammattilaisen valvomaa, huolto- ja remonttitöiden aiheuttamia konflikteja ei yleensä synny.

Pahimmillaan hätäisesti aloitettu projekti, jolle ei alun perin ole tehty tarkkoja suunnitelmia, saattaa tulla moninkertaisesti kalliimmaksi ja kestää kauemmin kuin ammattilaisen kanssa suunniteltu.

Yhteisen toimintasuunnitelman luominen ja taloyhtiön jäsenten sitouttaminen tähän aiheuttaa vähemmän kitkaa myös talon asukkaiden kesken ja taloyhtiön hallituksessa.

Talokummit toimivat asiantuntijoina taloyhtiön hallituksen kokouksissa

Talokummeilta toivotaan usein remonttisuunnitelman tai huoltotoimenpiteiden esittelyä taloyhtiön hallitukselle ja asukkaille.

Yhteinen puhelinkonferenssi tai kokous etäyhteyksillä on helppo ja luonteva tapa esitellä mahdolliset vaihtoehdot kustannusarvioineen sekä käydä läpi urakan kesto. Päätöksen teon pohjaksi haluamme aina esitellä hyvin punnittua faktatietoa.

Isännöitsijöillä tai asukkailla voi olla omia toiveita tai suosikkeja remontin tai huollon toteuttajiksi, joille kuitenkin voi löytyä tarkoituksenmukaisempiakin ja edullisempia vaihtoehtoja.

Meiltä voi kysyä aivan kaikkea taloyhtiön teknisiin asioihin liittyvää. Kysyä voi muitakin taloyhtiön asioita — meillä on pitkä kokemus, joten usein osaamme opastaa muissakin taloyhtiön asioissa oikean toimijan luo.

Konsultointi ei ole eksakti tiede

Asiakkaillamme, jotka ensimmäisenä ottavat meihin yhteyttä, on usein jo valmiiksi hyvä käsitys tulevista projekteista. Meihin voi ottaa rohkeasti yhteyttä, vaikka itse ongelmaa ei olisi vielä huolellisesti kartoitettukaan. Usein meiltä toivotaan tukea ja vahvistusta valmiille näkemyksille, jotta projekti saataisiin kustannustehokkaasti ja mahdollisimman kivuttomasti toteutettua.

Hyvään ja kestävään lopputulokseen voi usein päästä useaa eri väylää pitkin, joten on hyvä esitellä useampia vaihtoehtoja ratkaista ongelma.

Neuvovana asiantuntijana meidän tehtävämme on etsiä parhaat mahdolliset tavat päästä haluttuun lopputulokseen ja esitellä erilaisia vaihtoehtoja punnittavaksi ja päätöksenteon pohjaksi.

Neuvonnan tueksi tarvitaan dokumentteja

Suunnitelman pohjaksi ja väärinymmärrysten välttämiseksi remonttisuunnitelmiin liittyvät yksityiskohdat kannattaa käydä läpi huolellisesti asiantuntijan kanssa.

Mahdollisuuksien mukaan Talokummeille kannattaa esittää valokuvia, piirustuksia tai muita erilaisia talotekniikkaan ja tulevaan projektiin liittyviä asiakirjoja. Asiakirjat voidaan lähettää Talokummeille sähköpostitse ensimmäisen neuvontapuhelun aikana, jotta niitä voidaan käydä läpi yhdessä. Jos kysymykset, valokuvat ja tekniset dokumentit on lähetetty etukäteen, neuvonta on syvällisempää. Tiedostot on aina hyvä varata helposti esille otettavaksi. Jos taloyhtiö tarvitsee laajempaa ja syvällisempää asiantuntija-apua, siitä sovitaan erikseen normaalien tarjousmenettelyjen kautta.

Olemme rakennus-, LVI- ja sähkötekniikan asiantuntijoita, joilla on mahdollisimman laaja osaaminen omasta tekniikan alastaan. Talokummit osaavat vastata moneen kysymykseen ja he ovat vähän kuin yleislääkäreitä eli tietävät monesta asiasta perusteet ja tarvittaessa pystyvät lähettämään erikoislääkärin vastaanotolle.

Tehdään teillekin hyvät suunnitelmat yhdessä!

Jari Halonen

Jari Halonen on Tarkastuspalveluyksikön päällikkö ja rakennusmestari. Työssään Jari auttaa kiinteistöjen omistajia ylläpitämään ja kunnostamaan kiinteistöjä suunnitelmallisesti. Vapaa-ajallaan Jari tekee hyvin monenlaisia juttuja, vetää asuntovaunua, veneilee, mopoilee, laskettelee, eniten ehkä kuitenkin puuhailee kaikenlaista vanhan omakotitalon parissa.

Kommentoi

Keskustellaan lisää

Aloitetaan keskustelu teidän taloyhtiöstänne. Sovitaan tapaaminen ja katsotaan yhdessä, mitä teidän taloyhtiöllenne kuuluu.

Avaa kalenteri

Sisäpiiri

Liity Talokummin sisäpiiriin ja saat ilmaiset asiantuntijavinkit taloyhtiösi arvon säilyttämiseen, korjaushankkeiden käynnistämiseen ja hallituksen pyörittämiseen.

Kun liityt, saat heti sähköpostiisi Sähköautojen latauspisteet -oppaan PDF -muodossa.